22.4.17

North of the Wall - arktinen seikkailu


Heitän joskus ihan vitsillä kuvatekstiksi sellaista kuten "arctic travelling", joka todellisuudessa viittaa vain koirieni alkuperään ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Suomesta aika iso osa on napapiirin yläpuolella, mutta sen rajan ylittäminen ei kuitenkaan tee alueesta arktista. En voi sanoa viettäneeni aikaa arktisella kun olen käynyt valjakkovaelluksella Haltin hyvinkin arktisen näköisissä maastoissa tai edes Suomen pohjoisimmassa osassa Nuorgamissa ja Kaldoaivin erämaassa.

Pelkästään puuttomat valkoiset maisemat eivät tee arktista aluetta. Todellinen arktis on löyhimmän määritelmän mukaan +10 °C isotermin pohjoispuolella, eli Suomen rajojen sisäpuolella ei voi matkustaa arktiselle alueelle. Lisäksi voitaisiin tarkastella metsänrajaa, ikiroutaa sekä merijäätä ja aletaan olla aidon arktiksen määritelmän puolella. Näin arktisten koirien harrastajana olisi kiusallista jos ei ole koskaan edes käynyt arktiksella, joten otimme pääsiäisenä tavoitteeksi ylittää tuon rajan ja käydä tarkastelemassa kevään etenemissä Norjan puolella Pohjoisen jäämeren rannalla. Haluan myös puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikka aika pohjoisessa on seikkailtu niin arktiksen rajaa ei ole niillä reissuilla ylitetty.

En ottanut koiria tällä kertaa mukaan ja tänä vuonna on tulossa toinenkin reissu, minne en koiria ota ja aion silti jakaa kuvia täällä blogissa. Base Campimme oli Ivalossa, mistä kävimme parina päivänä mm. UKK:n kansallispuistossa, yhtenä päivänä huiputimme Kiilopään ja kävimme lumikenkäilemässä pikku retken. Kun siellä asti on, niin olisi suorastaan typerää olla tekemättä päiväretkeä myös arktikselle!

Ivalohan on vielä sitä "pusikkoa", josta vaellustoverini aina mainitsee ja vasta Utsjoelta eteenpäin alkaa maisema oikeasti muuttua. Jäämeren rannalle vievä tie nousee avotunturiin ja maisemat alkavat muuttua Norjalle tyypillisen vuoristoiseksi.





Alkumatkasta sää oli erinomainen, mutta jäämereltä nousi jonkinlainen myräkkä ja aallonmurtajalla kävellessä sai ihailla jo vähän isompia tyrskyjä. Avotunturissa tiet voidaan sulkea, joten on hyvä aina varautua vähän pidemmällekin visiitille, sillä paluumatkalle ei ole asiaa kun puomit on laskettu alas. Täällä olisi hauska käydä myös kesäaikaan, joten eiköhän se arktis kutsu uudemmankin kerran.




 .

10.4.17

Instagram viimeaikoina



Tässä kevään mittaan palailemme aktiivisemmin tänne Suden Saaga-blogin pariin. Minulla on listalla paljon kaikenlaisia aiheita, joista haluan kirjoittaa ja retkisuunnitelmiakin toki on jo valmiina. Sillä välin kuitenkin voi käydä katsomassa, mitä IG:n puolella tapahtuu @siberianrusalka . On ollut viime aikoina melko Halti-painotteista, mutta tuollakin periaatteeni on quality over quantity. My storyja yritän opetella tekemään enemmän ja saatanpa joskus jonkun lyhyen livenkin heittää, pääosin koiriin ja outdoor-hommiin liittyen. Nämä kuvat isompina ja värillisinä voi siis käydä katsomassa sieltä.
.

Lähiretkeilyä Valkeasuolla (arkisto)



 Olen nyt kevättalven ajan kirjoittanut blogia Scandinavian Outdoorin Elämää Ulkona-blogiportaalissa yhteistyössä Jack Wolfskinin kanssa. Haluan kuitenkin arkistoida varsinkin retki- ja vaellusaiheiset postaukset myös tänne omaan blogiini, joten siirtelen niitä tänne. Kävimme maaliskuussa valjakkovaelluksella Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Nuo postaukset voi käydä lukemassa täältä: Haltille ja takaisin osa 1/2, Haltille ja takaisin osa 2/2 ja Varusteet viikon hiihto- ja valjakkovaellukselle. Voitin siis vuoden 2016 lopulla Scandinavian Outdoorin & Jack Wolfskinin yhteistyössä järjestämän kilpailun, jossa sain Jack Wolfskinin talvituotteita itselleni ja sitä vastaan kirjoitan heille blogia kevättalven 2017 ajan. Siksi näissä postauksissa on tällaista "tuotesijoittelua". Huom! Tuotelinkit eivät välttämättä toimi enää myöhemmin jos tuotteet ovat loppuneet.


Saimme pitkästä aikaa tänne itään lisää lunta ja hieman pakkastakin. Ajamme kolmen koiran valjakolla nyt reilun 20 km matkoja useamman kerran viikossa. Valjakkoajo kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten voimme liikkua melko vapaasti luonnossa. Ainoastaan yleiseen käyttöön kunnostetuilta hiihtoladuilta on pysyttävä poissa.


Otimme retkemme suunnaksi Kiihtelysvaarassa Valkeasuolla sijaitsevan Holminkankaan laavun, joka sijaitsee lähes 40 km pituisen Oravantaipaleen varrella. Talvella laavulle pääsee Joensuun kaupungin ylläpitämää hiihtolatua pitkin. Latua on yhteen suuntaan 11,5 km ja sen varrella on kaksi laavua, suosittelen käymään hiihtelemässä ainakin tälle ensimmäiselle laavulle. Reitti siihen on melko tasaista ja kulkee pitkän matkaa kauniilla luonnontilassa säilytetyllä Valkeasuolla.


Päiväretkelle otan aina mukaan otsalampun. Vaikka olisi tarkoitus tulla takaisin valoisaan aikaan, ei voi ikinä tietää mitä viivytyksiä tulee ja lampulle voikin olla tarvetta. Muita turvavälineitä ovat pieni ensiapulaukku ja tietenkin puhelin, jossa on tarpeeksi virtaa. Vieraassa maastossa myös kartta ja kompassi on oltava mukana. Päiväretkellä mukana kulkee litra vettä ja tietenkin taukotakki. Kuvassa oleva musta pussi tuli Jack Wolfskin Atmosphere Down Pants– untuvahousujen mukana ja se on sen verran tilava, että sain sullottuun sinne myös untuvatakin. Pelkkiä housuja pakatessa pussi ei siis ole noin pinkeä. Kuvassa näkyvät kuppi ja puukko kulkivat keltaisessa Jack Wolfskin All-In 2.5 Pouch-pussissa. Pussissa on myös rulla wc-paperia, tulitikut ja kynttilä, vaihtosukat, lautanen ja lusikka, sekä kaakaojauhetta ja keksejä. Nämä kaikki mahtuvat kevyesti päiväreppuun. Lisäksi minulla on yleensä pieni istuinalusta repussa, mutta nyt käytin reen pohjalla ollutta vilttiä.


Koirilla on päiväretkellä kupit, vettä ja siihen lisättävää tonnikalaa. Ns. “bated water” on rekikoirien syöttivesi tai miksi sitä haluaakaan kutsua ja sen tarkoitus on houkutella koirat juomaan riittävästi nestettä. Koirille on taukoa varten omat herkut, hihnat kiinnitykseen ja minulla on taskussa aina makupaloja, sekä tossuja.


Koirillamme on nyt karvanlähtö. Johtajakoirallani Veronalla se on jo loppusuoralla, mikä näkyy sen roikkuvista valjaista. Siperianhusky on kuin eri koira ilman pohjavillaa! -15 asteen pakkanen koristeli koirien kasvot kuuraparroilla. Päiväretkillä kytken koirat tavallisilla hihnoilla, enkä ota reissuketjuja mukaan. Kuvassa ylläni näkyy oranssi Jack Wolfskin Thorvald kuoritakki ja harmaat Jack Wolfskin Icy Storm Pants kuorihousut. Joku siellä jo myhäilikin, että onpa kovin valkoiset housut koirahommiin. Kaikki mustat housut oli myyty loppuun, joten jouduin valitsemaan toisen mallin ja värin. Löydän tässä jo hyviä puolia, sillä koirankarvat eivät ainakaan näistä housuista erotu! Se jääkin nähtäväksi kuinka valkoiset nämä housut ovat kauden lopulla.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa. Se, että mustan takin sijaan sain oranssin, tuon huomiovärien kuninkaan ja sattumalta housuissani on Recco-pelastussysteemi voisivat jo viitata johonkin mystiseen johdatukseen. Lapissa Aslak-pelastuskopterissa on Recco-signaalin tunnistuslaite ainakin yrityksen sivujen mukaan. Joten jos Haltin retkikuntamme on epäonninen ja jää lumivyöryn alle tai katoaa myrskyyn voitte vinkata pelastuspartiota kiikaroimaan oranssia takkia ja etsimään signaalia lähettäviä housuja!


Laavulla tein tulet ja nautin kuumaa kaakaota ja sen päälle pursotettua kermavaahtoa, joka oli kuitenkin muuttunut jäätelöksi. Testasin nyt taukokäytössä edellä mainittuja untuvahousuja ja onhan ne lämpimät, mukavat ja pieneen tilaan pakkautuvat. Ne tulevat olemaan mukanani myös syysvaelluksilla. Päiväretkillä ja lyhyillä tauoilla untuvahame on kätevämpi, sillä se on helpompi pukea. Olen melko varma, että tulen talvitelttaillessa ottamaan untuvahousut myös makuupussiin seurakseni. On mahtavaa, että untuvatakkini on “samaa sarjaa” ja näyttää kuin ylläni olisi untuvahaalari. Otin kuorihousut sen verran väljässä koossa, että oikein kovilla pakkasilla -30 paremmalla puolella untuvahousut mahtuvat niiden alle.


Tauon aikana Odessa bongasi jotain metsässä. Se päästi ilmoille äänekkään ulvonnan ja katseli metsän reunaan häntä ja niskakarvat pystyssä. Minulle se ei kertonut mitä näki, oliko siellä joku metsäneläin vai Odessan huutoa säikähtänyt hiihtäjä.

Lähdimme paluumatkalle illan jo sinertyessä. Ensin taivaalle syttyi kirkas Venus, eikä mennyt kauaa kun punaisena hohtava Mars tuli näkyviin. Uusi märkä lumi ja kiristyvä pakkanen on näköjään se taika, mikä tekee koirien anturoiden väliin ikäviä lumipaakkuja. Jouduin siis tossuttamaan vähän joka koiraa, jotta ei tarvitsisi jatkuvasti olla irrottamassa jäätynyttä lunta, joka tekee koirien liikkumisesta kivuliasta.
Kotimatkalla saimme nauttia hiljalleen alkavasta lumisateesta ja hiljaisuudesta tähtikirkkaan taivaan alla. Suosittelen kaikkia pukeutumaan lämpimästi ja suuntaamaan päiväretkille lähimaastoon!