20.12.16

Talvivaellus rajaseudulla - Koitajoki kuvakertomus

Lupailin Koitajoen kuvakertomusta jo viime viikolle, mutta teknisten vastoinkäymisten takia saan laitettuun kuvat vasta nyt. Joten pahoittelen viivästystä ja We're Sorry (SP-fanit tietää). Olimme siis itsenäisyyspäivän aikoihin neljän päivän talvivaelluksella Sannin ja Marin kanssa, joiden muista seikkailuista ja Koitajoen kertomuksen voi lukea Arctic Monkey-blogista. Osa kuvista on Sannin ottamia, osa minun kameralla ja puhelimella ottamia.

Vega pääsi jo alkumatkasta avuksi ahkion vetoon, silä lumiolosuhteet olivat rankemmat kuin olimme odottaneet. Valjaiden säädöt olivat jääneet löysälle Veronan käytön jälkeen ja olin jättänyt jousto-osankin kotiin, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan Vegan ei ollut tarkoitus ryhtyä vetohommiin.

Ensimmäinen aamu sarastaa Hanhikosken autiotuvalla. Aiemmin saunana toiminut tupa on sympaattinen päiväretkikohde aivan tällä kohtaa sulana pysyvän Koitajoen rannalla. Tästä eteenpäin ei voi kovin kauas jokea pitkin meloa, sillä Venäjän raja tulee vastaan. Sopivan pieni tupa pysyy mukavan lämpimänä vähäiselläkin kamiinan lämmityksellä.



Pakkanen oli selvästi kiristynyt lähtiessämme toisena päivänä kohti seuraavaa autiotupaa. Ripset jäätyivät helposti kiinni ja Vegakin sai komean kuuraparran. Lumikenkäillessä ei kuitenkaan tullut kylmä, varsinkaan ahkion vetäjille. Vegalla lumi välillä paakkuuntui anturoiden väliin sillä suot ja ojat olivat sulaa vettä, joka jäätyi heti lumen alta paljastuttuaan.

Ja siellä ojan puolella tuli pari kertaa vierailtuun. Lumikengät ja hangen alla piilottelevat pitkospuut eivät ole aina hyvä yhdistelmä. Tämän ojan pohjalla ei ollut onneksi vettä, mutta lumikengän juututtua oksaan kiinni meni hetki kammeta itsensä ylös rinkan kanssa. Toisessa kädessäni näkyy kamera, jota suojelin henkeni edestä vaarallisten pitkospuiden uhatessa.

Niemipuron autiotupa on sekin hienolla paikalla. Tupa on suunnilleen saman kokoinen, mutta laverilla on hieman enemmän tilaa yöpyjille. Myös tämä tupa on entinen, 30-luvun saunarakennus ja tuotu nykyiselle paikalleen 50-luvulla. Yöllä matkalla hieman kauempana sijaitsevaan kuivakäymälään saattoi ajatella puiden lomassa liikkuvan lumipukuisia talvisodan aaveita, jotka tosin näyttäytyivät ilmeisesti vain Vegalle sen katsoessa hiljaiseen metsään ja tuhahdellessa itsekseen.

Mikään retki ei ole kunnollinen ilman minttukaakaon hellää halausta. Toisen illan ruokalistalla oli mm. Sannin pannulla paistamaa tortillasettiä. Illalla, tai ehkä jo yön puolella kävimme vielä kävelyretkellä ilman lumikenkiä. Yritin bongailla suurpetojen jälkiä, mutta mitään varmoja jälkihavaintoja ei kyllä saatu. Kettu ja joku vesiotus olivat liikkuneet joen jäällä.

Kolmantena päivänä palasimme takaisin Hanhikoskelle ja nukuimme yön teltassa. Edes Vega ei häiriintynyt yöllä kuuntelemaan metsän ääniä, vaikka puista tippui välillä lunta teltan päälle ja sivuille. Seuraavana aamuna lähdimme kulkemaan kohti auringonnousua ja lähtöpaikkaamme, minne olimme tilanneet autokyydin.

Paluumatka sujui nopeasti ja ehdimme kävellä jonkin matkaa tietä pitkin autoa vastaan. Pakatessa 4 ihmistä, ahkion, muut tavarat ja koiran henkilöautoon Vega käytti taas tauon hyväkseen ja kierähti unille teltan päälle.

En malta odottaa, että pääsemme Koitajoelle uudestaan!

.

10.12.16

Koitajoki - rento lasku talvivaelluskauteen

Avasimme talvivaelluskauden Ilomantsissa itsenäisyyspäivän tarjoamana pitkänä viikonloppuna (neljä päivää, kolme yötä). Vaikka kuulumme vähemmän isänmaalliseen joukkoon oli hauska suunnitella teemaan sopiva talviretki aivan rajavyöhykkeen tuntumaan. Suunnittelimme monta reittivaihtoehtoa, sillä emme tienneet mitkä tiet ovat auki ja millaiset lumiolosuhteet meitä reitillä odottaa. Joissain paikoin viikonlopun aikana oli kuulemma tullut 50 cm lunta, Koitajoella lisää lunta sateli n. 20 cm ja pakkastakin oli vain -16 astetta.



Koitajoki ei ole koskaan päätynyt kansallispuistoksi, vaikka kaikki ainekset siihen olisi. Alue on kuitenkin tunnettu soidensuojelustaan ja luonnonsuojelualueilla ei saa poistua merkityltä reiteiltä, eikä koiria saa pitää vapaana. Upea mutkitteleva Koitajoki hiekkadyyneineen on myös loistava valinta melontaan. Reittimme alkoi Niemijärventieltä, sillä tie on aurattu vain sen itäpuolella olevan mökin kohdalle. Lähdimme seuraamaan ilveksen jälkeä rajavyöhykkeen mukaisesti ja tietä pitkin matkaa tuli n. 2,4 km, kunnes reitti kääntyy Tapiontaipaleen parkkipaikalle Lakonkankaalle. Emme turhaan lähteneet kiertämään reitin lähtöpisteelle vaan oikaisimme suoraan metsätien pätkän Tapionaholle, mistä löytyikin kyltti ja reittimerkinnät alkoivat. Metsätiellä saimme miekkailla sauvojen kanssa tielle kumartuneiden puiden viidakkoa vastaan.

Matkaa ensimmäiselle autiotuvalle Hanhikoskelle tuli alle 5 km, mutta reitin avaaminen lumikengillä umpihankeen ja painavan ahkion vetäminen verottivat etenemisnopeutta, joten päätimme jäädä ensimmäiseksi yöksi tuvalle. Ahkiossa meillä oli ruokavuoren lisäksi mm. teltta, talvipussit, keittimet ja polttoaineet, joten ihan kevyestä kuormasta ei ollut kyse. Hanhikosken tupa on talvellakin suosittu päiväretkikohde.


Koitajoen kaikissa autiotuvissa on koirakielto, mutta sitä ei selvästikään noudateta. Kohtasimme neljän päivän aikana kaksi seuruetta, jolloin meidät mukaanluettuna kaikilla oli koira mukana! Meidän koiramme pystyvät yöpymään myös ulkona, tällä kertaa mukana oli Vega sen kätevän varoitustoiminnon takia. Aionkin ehdottaa, että koirakielto poistettaisiin, sillä alueella on myös vuokratupa, joka voi palvella niitä hyvin harvoja vakavia allergioita ja astmaa sairastavia henkilöitä. Lapin käytäntö toimii varmasti täälläkin. Minun vaatteistani tulee jo niin paljon koirankarvaa ja hilsettä, että on aivan sama onko tuvassa koiraihminen vai koira. Pölyinen ja savuinen tupa ei muutenkaan ole astmaatikon unelma. Veto-oikeus voidaan sallia koirattomille ja useamman koiran samaan tupaan sattuessa se väistää, jonka koira ei osaa käyttäytyä koiraseurassa.

Hanhikosken tupaan mahtuu yöpymään 5 ihmistä, tupa on vanha saunarakennus ja sijaitsee hienolla paikalla virtaavan joen vieressä. Koitajoen rauhallinen solina kuului yön aikana tupaan asti, tunnelmallisessa tuvassa on kamiina ja kynttilöitä (jätimme molemmille tuville lämpökynttilöitä). Reitti on helppokulkuinen ja on aivan varmaa, että tulen käymään siellä myös koiravaljakolla. Tällä kertaa kokeellinen keittiömme kokkasi valurautapannulla pakastepitsoja. Aivan kelvollinen ruoka talviretkeilyyn, mutta pannun kuumuuden arviointi vaatii vielä hienosäätöä!

Seuraavana päivänä reittimme jatkui Niemipuron tuvalle. Ahkion kanssa hyvin haasteellinen reitti kiemurtelee Koitajoen rantapenkkaa myöten käyden vain lyhyen aikaa metsän puolella. Reitti oli edellisenä iltana avattu toisten lumikenkäilijöiden toimesta, mutta koska reitti ei ollut ahkion levyinen ei se paljoa nopeuttanut etenemistä. 4 km matka päättyi tuvalle ja päätimme jäädä siihen ja tehdä tuvalla puita ja muutaman kilometrin lenkin ilman varusteita.Yöllä kuulimme jälleen kauhutarinoita. Katselimme verhottomasta ikkunasta pimeyteen tulen eläessä kamiinassa, luoden samalla valjuja valoja 30-luvulla rakennetun tuvan hirsiseinälle.


Maanantaina nukuimme taas pitkään ja paluu Hanhikoskelle oli helpompi, vaikka lunta oli yön aikana tullut reilusti ja tuuli nousi. Kun reitti on vedetty ahkion levyiseksi on ahkion vetäminen huomattavasti helpompaa. Tuvalla oli jo toinen seurue, joten pystytimme hyvillä mielin teltan tuvan viereen. Tuvan asukkaiden onneksti tai epäonneksi BT-kaiuttimesta oli loppunut virta jo edellisenä iltana mm. Veskun ja Sibeliuksen luodessa tunnelmaa iltaan, mutta onneksi lettuja riitti myös muille tarjottavaksi. Siirryimme jo ajoissa (meidän aikatauluun verrattuna) teltan puolelle ja tuulikin tuntui tyyntyvän. Yöllä pakkasta oli vain -10 asteen paikkeilla, joten telttayö sujui hyvin lämpimissä tunnelmissa.

Tiistaina palasimme takaisin noutopisteelle Niemijärventielle. Ahkiolla samana päivänä avattu reitti oli todella nopea kulkea. Koitajoen talvivaelluksesta muodostui erittäin rento pako erämaan puolelle. Susista ei näkynyt jälkeäkään ja täällä itärajallakin saa harrastaa koirien kanssa aivan turvassa, vaikka sitten otsalampun valossa täyden pimeyden keskellä patikoiden. Kun itärajalla koirien kanssa liikkuvia varoitellaan susista niin täytyy kyllä sanoa, ettei näillä varoittelijoilla taida olla kovinkaan realistista kuvaa luonnosta. Täällä ei asuta idän varjossa rajan yli tulevien petojen pelossa! Toivon palaavani Koitajoelle vielä tänä talvena ja viimeistään sitten kun ylityslautat lasketaan taas keväällä käyttöön.

Kevättalvella reitit pysyvät varmasti paremmin auki ja reittiä pääsee kulkemaan myös hiihtämällä, matkat voi helposti kaksin- tai kolminkertaistaa. Tässä vielä muutama vinkki/muistutus:

  • Koirallisten täytyy aina pitää telttaa mukana, sillä koiria ei saa (toistaiseksi) viedä autiotupiin. 
  • Rajavyöhyke on koko ajan lähellä, eikä vyöhykkeen sisällä saa liikkua ilman lupaa. 
  • Kannattaa siis pitää koira kytkettynä, luonnonsuojelualueet näkyvät kartassa selkeästi ja niiden sisällä koiraa ei saa koskaan pitää vapaana.
  • Koitajoki on laajalti katvealuetta, mutta mobiilidataakin löytyi Niemipuron autiotuvalla.
Lisään ensi viikolla vielä kuvakertomuksen, sillä hienossa säässä tuli otettuun paljon kuvia! Luvassa ehkä todistusaineistoa siitä, ettei kulkeminen lumikenkien kanssa ole aina yhtä juhlaa...
.