30.12.13

Seron susikaima

Olemme suurella mielenkiinnolla seuranneet Seron kaiman seikkailuja RTKL:n pantaseurannasta. On jotenkin ihanaa seurata miten huimia matkoja Sero-susi liikkuu ja minne hän lienee matkalla. Serohan on asiaan kuuluvasti yksinäinen susi ja kulkee tällä hetkellä idässä ja kävi välillä meilläkin. Olisikin upeaa jos metsälenkillä Seron kanssa kohdattaisiin Sero-pantasusi.

Vaikka liikumme paljon metsissä koirien kanssa, en ole täällä koskaan sutta nähnyt ja jäljetkin vain kerran. En ole omista koiristani lainkaan huolissani ja ajamme reellä öiseen aikaankin huolehtimatta metsän otuksista ja niiden tekemisistä. Toivon kyllä, että maalla asuvat koiraystävämme pysyttelevät sisätiloissa, kestävässä tarhassa tai hihnassa ihmisen valvonnassa, eikä niitä päästetä yksin edes omalle pihalle. Se on selvää, että omia aikuisia koiriani en päästä metsään vapaaksi, se on paitsi laitonta myös koiralle vaarallista.


Toivomme kaikkea parasta Sero-sudelle tässä vaarallisessa ympäristössä! (Kuvan susi ei ole Sero)

Lisätty myöhemmim: Syksyllä 2014 ilmoitettiin Seron löytyneen kuolleena Ilomantsin Naarvasta. Poliisi ei käynnistänyt esitutkintaa. On selvää, että itärajallakin susia salametsästetään.

Joulunaikaa

Nyt alkaa olla joulumenot ohi ja katseet suunnataan jo uuteen vuoteen. Onkin jännittävää nähdä miten Verona suhtautuu ilotulitteisiin, muut meidän koirat ottavat räjähdykset lungisti ja tuntuvat nauttivan niiden bongailusta.

Joulunaika meni perinteisesti perheen parissa. Verona ei edes kaatanut joulukuusta, vaikka kävikin välillä vähän maistelemassa. Jouluherkut maistuvat koirille, Sero vanhana konkarina osasi jo odottaa jouluateriaa ja tietenkin lahjoja! Serolle pukki toi vinkulelun, jonka Sero tietysti heti ymmärsi omakseen ja mennä vingutteli pitkin taloa. Verona sai suloisen köysilelun, joka otti osumaa jo ensimmäisenä päivänä (ja on nyt jo köysiosaa lukuun ottamatta roskiksessa) ja Odessa sai pitkään kaipaamansa uuden aktivointipallon. Muissa koirien paketeissa oli pureskeltavaa, joka ihme kyllä maistuu Serollekin aina vain jouluna. 

Jouluaattoon mennessä lumet olivat sulaneet kaduilta, joten ensimmäistä kertaa emme päässeet perinteiselle jouluyön rekiajelulle. Tapaninpäivään mennessä lumitilanne oli heikko myös muualla ja jouduimme skippaamaan tapaninpäivän tapahtuman, jolloin käymme ajeluttamassa lapsia koiravaljakolla. Google+ sentään on huomannut tämän ahdingon ja lisännyt esim. Helsinki-kuviini lumisadetta. Ja sehän on myöskin Googlen käsialaa "parantaa" Bloggerin kuvia, eli se vetää kaikki kuvat suttuun ja siihen auttaa kun käy hänelle sanomassa, että jättää kuvat rauhaan. Ja niin on taas rauha maassa jpg-kuvillakin, jotka tosin saattavat muuttua yllättäen jouluisiksi gifuiksi.
 

Samalle viikolle oli sentään muuta menoa kun pääsimme Odessan kanssa kaverikoiravierailulle, joka päättyi Jokipoikien kotipeliin. Sen verran on tullut siellä kentän laidalla istuttuun, että lähdettiin tällä kertaa suoraan kotia kun ei tuota K9-seuralaistani Odessaa olisi sinne kuitenkaan huolittu :D.

Verona on ollut pentuharjoituksissa oikein kivasti, ei juuri välitä muista koirista ja oppii uudet asiat nopeasti. Harjoitukset jatkuu ensi vuoden puolelle, alkuvuodesta on myös SPY:n talvipäivät ja jotain muutakin kivaa on tiedossa! Nyt onkin hyvä aika aloittaa liikuntaohjelma, jotta mahdutaan ensi vuonnakin vanhoihin valjaisiin ja vaatteisiin!

23.12.13

19.12.13

Isolla kirkolla

Trilogiamme grand finale on kuvakertomus reissustamme. 
Tässä siis seuraa erinäisiä pönötyskuvia Serosta!

Yllä: Sero ja Helmi odottavissa tunnelmissa.
Yllä: Aristokraatti-Sero.
Yllä: Seron takapihan rakennus.
Yllä: Ei juurikaan lunta näkynyt.

Yllä: Iltaseikkailulla törmättiin tällaiseen.
Yllä: Seroa on huijattu, eihän tästä päässyt Siperiaan!


18.12.13

Tittelin omistaja

Koska olen ylpeä siitä, miten hyväkuntoinen vanha herramme on, ilmoitin sen Voittaja 2013 veteraaniluokkaan; Sero oli koko viikonlopun siperianhuskyjen ikänestori. Veteraaneja oli ilmoitettu ainoastaan 2 koiraa ja niistäkin toinen oli narttu. 

Kotoa lähtiessä Sero oli aivan maansa myynyt, luuli joutuvansa eläinlääkäriin. Sero matkusti hienosti ja kiipesi enemmän portaita kuin koskaan ennen! Vaikka emme olleet kehän laidalla mitenkään aikaisin, Sero joutui odottamaan vuoroaan pitkään. Herra ei myöskään suostunut pissaamaan ulkoilutusalueelle vaan nosteli tassujaan ja sanoi "hyi sentään, epäinhimillistä!" Se oli aikaisemminkin suostunut tekemään tarpeensa vain tiettyyn paikkaan lähellä majapaikkaamme. Helpotus oli siis suuri kun heti pois päästyämme vein Seron "omaan vessaansa" ja koko koira silmin nähden piristyi.

Sero oli räjäyttänyt karvansa irti viikkoa ennen h-hetkeä ja olimme valkoiseen irtokarvaan verhottuja. Nokkelana harjasin Serosta sen puolen, joka näkyy tuomarille ja yritin saada sille karstaamalla hieman kaulusta. Seron mielestä kehässä on todella noloa ja se koettaa olla mahdollisimman matala ja huomaamaton. Silloin 10 vuotta aiemminkin Seroa piti lähinnä vetää perässä, muistona siitä minulla on yhä Annin kuvaamia videoita.

Hallin kelmeässä valossa Sero näytti melko kulahtaneelta ja väsyneenä se ei enää jaksanut seisoa ryhdikkäästi, vaan näytti viimeisessä kehässä lähinnä keinuhevoselta. Koirani eivät koskaan näe nälkää, niitä ei laiteta "laihdutuskuureille". Jos painoa on pudotettava se tehdään liikunnan lisäämisellä ja ruuan laadun muuttamisella, ei ruokamäärän vähentämisellä. Serolla nuo ylimääräiset kilot ovat tiukassa. Kyllä sillä kylkiluut tuntuu, se ei ole mikään syöttöporsas, mutta kastroiduilla vanhoilla koirilla niitä kiloja meinaa kertyä - varsinkin nyt kun treenisäät ovat olleet tällaiset. Tuomari tunnusteli Seron kauttaaltaan ja se sai kehuja hyvästä kunnosta, muhkeat reisilihakset ja vahva etuosa ovat tulosta valjakossa juoksemisesta.

Yllättäen Sero sai erinomaisen arvostelun, tuomari oli todella otettu kuullessaan Seron iän, mikä tietysti lämmitti omaa mieltä. Tuomari oikein huudahti, että ei voi olla totta! Toisilla ihmisillä on koirasilmää sen verran, että he osaavat suhteuttaa koiran kunnon sen ikään. Eihän Sero enää SA:sta kisaa ja toinen veteraanikin oli sitä 4 vuotta nuorempi! Koska olen aivan pihalla näyttelytouhuista, ihmettelin kun meille lyötiin käteen pahviläpyskä, jossa luki Veteraani Voittaja 2013. Olen ollut siinä luulossa, että tittelit menee vain ROP:lle, ei VSP:lle ja titteleitä on jaossa vain ROP:lle ja joissakin karkeloissa junnuvoittajalle. Ihmetykseni oli siis aiheellinen kun Sero sai tittelin ja oli sitten tietysti myös VSP-veteraani. Seron arvostelussa jotain tällaista: "Yli 12-vuotias yhä hyvin aktiivinen uros. Siitä näkee, että se on edustanut erinomaista tyyppiä nuorena. Liikkeet ovat harmoniset ja voimakkaat."

Koska olen tällainen muistivammainen, en muistanut saako veteraanit palkintoja ja unohdimme jo koko asian. Kiertelimme myyntikojuja ja kohdalle osui palkintopiste, josta sitten kysäisin onko veteraaneille jotain. Sero sai 2 palkintoa, VSP-veteraanille ja Veteraani Voittajalle. Muut palkinnot olivat tuolloin loppu, joten otimme sitten ne pokaalit, emmekä jääneet enää odottelemaan vaan suuntasimme takaisin Seron asunnolle.


En koskaan ole esittänyt föönillä puunattua tai kammattua siperianhuskya kehässä! Seroa en viitsinyt edes pestä, en edes valkoisia osia ja harjasin sen vasta näyttelypaikalla. Olen kirjoittanutkin, että viekää old line koirianne silloin tällöin kehään, vaikka ne eivät pärjääkään puunatuille show linjaisille. Aina siellä joku tulee ihastelemaan, että vieläkö tällaisia siperianhuskyja on. En aio koskaan puunata siperianhuskyjani näyttelyyn ja ymmärrän niitä, jotka eivät enää näyttelyissä halua käydä sen takia, ettei luonnollisia koiria arvosteta. Tätä asiaa taivastelen blogissa joskus myöhemmin lisää.

 Tuomarin ei olisi ollut mikään pakko antaa Serolle ERI:sta ja hetken hän harkitsi SA:n antamistakin. Mutta kateeksihan se käy kun meidän pappa pärjäsi. Ei sieltä näköjään SA:ta kaikille nuoremmillekaan herunut. Blogin kävijälaskuri oli käynyt kuumana viikonlopun aikana, itse pääsin nettiin vasta reissusta kotiuduttuamme.

 Trilogiamme päätöksessä vielä jotain uutta meidän reissusta!

17.12.13

Sero upgreidaa

Viimeksi etelän reissulla Sero asui puisessa laatikossa, joten olikin jo aika päivittää parempaan. Serohan on matkustanut junalla tuhansia kilometrejä ja joskus meillä on ollut koko vaunu "omassa käytössämme". Olen aina varannut ison koiran paikan, eihän siperianhusky penkkiväliin mahdu ja isolla paikalla on bonuksena kiinnityskoukku (johon koiran voi hylätä ja suunnata itse ravintolavaunuun...). No ei kai sentään, mutta tälläkin kertaa se ison koiran paikka oli vapaana.

Ilmoitin Seron sunnuntaille veteraaneihin, koska Voittaja on se meidän "perinteinen" areena. Siellä olen esitellyt Pepsin juniorivoittajaksi ja ravannut siinä hienossa isossa kehässä käsi lähes kuoliossa Tojonin vetäessä sen murskaksi. Sero on kerran messarissa kehässä käynyt, ensimmäisessä sisänäyttelyssään ja vääntänyt mielipiteensä hienolle siniselle matolle. Seron viime Voittaja-käynnistä oli kulunut tasan 10 vuotta, joten ajattelin että mennään nyt sitten! Veronaa en halunnut ottaa noin isoon sisänäyttelyyn ja tällä reissulla Seron oli tarkoitus saada kaikki huomio ja niin jätimme tytöt tarhaan lumeen ja pakkaseen.
 

Majoitus oli tosiaan huomattava parannus Seron edellisestä residenssistä. Kaverimme asustelee kivenheiton päässä rautatieasemasta, joten ajattelimme hyväksikäyttää mahdollisuutta ilmaismajoitukseen. Täytyy sanoa, että usean pissalenkityksen jälkeen Helsingin keskusta avautui ihan uudella tavalla. Edellinen tietämys kun on perustunut lähinnä ravitsemusliikevierailuihin ja nytkin pysyi kartalla sen perusteella, mikä baari missäkin kulmalla on :D. Mutta ei nyt aleta siitä. Tervasaaren koirapuistokin olisi ollut meidän reviirillä, mutta Sero kaipasi jo lepoa rankan reissailun päätteeksi.

Tämä oli trilogiamme ensimmäinen osa. To be continued...

9.12.13

Circus Carelia liikkeellä jälleen



Meidän "Circus Carelia" parkkeerasi viikonloppuna match showhun ja olihan siinä taas järjestelyt, että sai koko porukan mukaan. Otin Odessankin mukaan, hän kun luuli jäävänsä ihan ypöyksin kotiin ja eihän se sellainen käy! Odessa alkoi steppaamaan heti kun otin näyttelyhihnapussin esille: "Minäminäminä, minun vuoro tällä kertaa, minäminäminä." Odessa on ollut hieman vähemmällä huomiolla nyt kun ei ole viikottain Kaverikoirahommiin päästy. Odessan kanssa hoidettiin ilmoittautumiset ja rokotusten tarkastukset, jonka jälkeen se pääsi autoon lepäämään ja harjoittelemaan yksinoloa. 

Veronan kanssa ehdin yhden harjoituksen ottaa, mikä oli hyvä, koska neiti olisi vaan istunut "seis"-käskystä. Verona oli myös vakaasti sitä mieltä, ettei hänen hampaita tarvitsisi tällä kertaa katsoa, joten saimme sinisen nauhan. Verona oli kuitenkin sinisten pentujen 2. ja ainakin tiedämme, mitä pitää jatkossa harjoitella.

Sero se meni ja voitti punaisten veteraanien luokan. Seisominen onnistui tosi hyvin ja huomasin treenin tuottaneen tulosta kun etuosassakin oli kunnon muskelit. Sero oli lopulta punaisten BIS 2, voiton vei suloinen mopsivauva, johon Serokin ihastui. Palkinnot oli taas oikein mukavat, Sero on ihan hulluna tuohon vinkupossuun! Odessa halusi toisen luista (kuten kuvasta näkyy...), joten Sero joutui tyytymään siankorvaan. Match Shown järjesti Sohvin Valinta, kiitos heille sujuvasta päivästä.


Jottei tämä mene kokonaan näyttelyhommiksi, niin aloitimme Veronan kanssa "pentukoulun". Sen kanssa on hyvä lähteä ihan perushommista, vaikka jotain tokoliikkeitä olemmekin jo kotona treenailleet. Lähinnä tarkoituksena on saada "häiriökoiria" ympärille ja kehittää kontaktia, sekä meidän välistä suhdetta muutenkin. Katsotaan nyt mihin harrastuksiin Veronan kanssa edetään, isähän on harrastanut mm. pelastuskoiratoimintaa, vaikkei ole kokeissa käynyt. Tai parasta olisi tietysti se itse kasvatettu avoimen kentän johtaja!


Tätä kirjoittaessa pakkasta on -15 ja koirat piti heittää ulkotarhaan kun tuo pakkanen laittaa aina siperialaisen pään pyörälle. Siellä saavat riehua ja illalla käydään ajamassa reellä.  

"Salakuvattuna kännykkäkameralla"

4.12.13

Liian hiljaista...

Jokainen pennun kanssa asuva tietää sen kauhun tunteen kun talossa on hiljaista... Liian hiljaista. Se tarkoittaa yleensä sitä, että pentu on keskittynyt johonkin hyvin salaiseen askareeseen, joka taas omistajan kannalta yleensä tarkoittaa tuhottua irtaimistoa.

Kaikilla pennuilla on ollut omat erikoistumisensa, mutta Verona - vaikka niin kiltti onkin, on kunnostautunut monella alalla. Ensinnäkin lattian muovimatot ja tapetit ovat joutuneet uudistusmielisen remontoijan hampaisiin. Toinen harraste on päiväpeittojen nyplääminen, Verona nimittäin suolestaa varmasti jokaisen päiväpeiton, jonka kääntöpuolella on irti lähtevää pehmustetta.

Kolmas erikoisala on sukat. Voi sitä onnea kun Verona löytää sukan ja sitten hiippailee johonkin nurkkaan sitä repimään. Tämä varas on iskenyt koko naapurustossa ja kotiin on kannettu iso kasa luita, sukka, jugurttipurkkeja, omenia ja mm. lusikka.

Veronalla on edelleen takapihalla kompostiaidasta pentuja varten kyhätty pikku aitaus, joka on kyllä ollut suuri apu sisäsiisteyden oppimisessa. Veronahan on ollut jo pitkään sisäsiisti, mutta se haluaa yhä mennä aitaukseensa viilentymään. Meille on tullut valtavasti lunta ja 90cm korkeaa aitausta ei enää juurikaan ole, mutta Verona on uskollisesti pysynyt aitauksessaan. Kaivoin rautalapiolla juoksuhaudan, ettei Verona kävele aidasta yli, mutta tänään se sitten loikkasi toiselle puolelle. En tajunnut, että kaivaa täytyisi myös aidan toiselta puolelta, helppohan siitä on hypätä lumikasan päälle varsinkin kun Sero-pappa näyttää mallia ja rallattelee sitten vapaana pihalla.