25.7.17

Perheenlisäystä x 5

Meidän laumaan on ilmestynyt viisi pientä siperialaista, joten loppukesäksi ei ole tekemisestä puutetta. Verona astutettiin nyt 4-vuotiaana ensimmäisen kerran ja pentujen isä on reilu 7-vuotias, aito kanadalainen herrasmies Tobi-Mac. Tuo haleja rakastava jääkarhu on juossut md-kilpailuita Kanadassa ja odotan innoissani ja suurella mielenkiinnolla millaisia pennuista kasvaa.

Veronan tiineys sujui hienosti, mutta synnytyksessä tuli ongelmia kun pari pentua syntyi virheasennoissa ja toinen oli pitkään todella pahasti kiinni. Verona synnytti itse kaksi ensimmäistä pentua, mutta kolmatta saimme eläinlääkärin avustuksella irrotella. Vaikka Verona jo kotona kuinka työnsi ja yritti, pentu ei olisi ikinä voinut syntyä ilman apua. Sektiota ei lopulta tarvittu ja viimeinen pentu syntyi elottomana kotona. Päättäväisen ja väsymättömän työn jälkeen se saatiin virkoamaan.  

Pieni pentu oli kuitenkin tästä kaikesta niin väsynyt, että käytimme sitä vielä seuraavana päivänä päivystyksessä, sillä se ei jaksanut imeä, eikä syönyt vastiketta. Jo kaksi vuorokautta valvottuani jatkoin vielä pienen pulloruokintaa kahden tunnin välein. Siinä kun herää tekemään vastiketta, ruokkii pennun ja sen jälkeen vielä pesee ja desinfioi astiat ei jää paljoa aikaa nukkua. Juuri kun toivo sen selviytymisestä alkoi hiipua, se kampesi itsensä nisälle ruokailemaan. Kirjoitan pieni kursiivilla, sillä sen syntymäpaino oli 500 g, ei niin pieni kuitenkaan.

Tuore äiti on ollut todella reipas ja sen upea luonne on tullut esiin monta kertaa. Vaikka sillä oli varmasti hirveät kivut kun pentua yritettiin irrottaa, se ei edes yrittänyt näykätä täysin vierasta eläinlääkäriä, joka välillä piti sitä paikoillaan minun irrottaessa pentua. Sen tuska kyllä näkyi ja kuului, mutta dramaattisesta synnytyksestä huolimatta Verona on alusta asti pitänyt pennuistaan hyvää huolta.

Sen äiti Odessa oli todellinen supermamma, sen parempaa tuskin tulen koskaan näkemään. Minulta kysytään usein miksi en tehnyt Odessalla kolmatta pentuetta. Kolme pentuetta on todella paljon ja silloin nartulla täytyy olla jotain erityistä annettavaa rodulle. Täytyy muistaa, että Odessan veli kuoli epilepsiaan ja täsmälleen samasta yhdistelmästä on käytetty useita eri yksilöitä jalostukseen (mikä onkin järkevämpää kuin samojen koirien käyttö). Ei siis olisi ollut minkäänlaista perustetta kolmannelle pentueelle. Ei käynyt mielessäkään.

Pennut ovat olleet todella tomeria, pienikin seistä törötti pentulaatikossa jo viikon ikäisenä. Koko porukka  lähti kävelemään samoihin aikoihin ja silmät avautuivat alle kaksiviikkoisina. Jouduin laittamaan  sanomalehdet pentulaatikon toiseen päähän jo viikon ikäisille pennuille! Pennut siis kävelivät ennen kuin  silmät olivat auki ja vaikka suhteettoman iso pää (siinä kehitysvaiheessa) hieman haittasi kävelyharjoituksia,  niin sitkeästi ne vaan aina nousivat neljälle jalalle.

Elämä on nyt taas vähän aikaa yhtä koirien ruokkimista ja siivoamista, mutta kaiken sen työn ja väsymyksen jaksaa kun katsoo tätä hienoa ja kovin edistyksellistä neljättä sukupolveamme! Se mitä erityisesti pennuilta toivoisin (siis terveyden ja hyvän luonteen lisäksi) on erinomaista työmotivaatiota ja johtajakoiraominaisuuksia, sekä rauhallisen itsenäistä "jokamiehen koiraa", joka kuitenkin työntää itsensä kainaloon rapsuteltavaksi ja omaa retkeilykäyttöön soveltuvan paksun ja säänkestävän turkin. Nyt kuitenkin täällä pissalätäköiden keskellä ja kaikkialle ehtivien pentujen kanssa keskitytään nauttimaan pentuarjesta!
.

30.6.17

Vesileikkejä Vegan kanssa


Nyt tulee tuutin täydeltä Vegaa blogiin! Vaelluspossu-Vega pääsi testaamaan uuden vesilelunsa. Katsoin tuota lelua jo viime kesänä, mutta odottelin, että sen hinta hieman tippuisi. Harmi kyllä, mutta possu ei kellu pystyasennossa uimarenkaansa varassa vaan ihan sivuttain. Vega pääsi n. 6 km lenkin jälkeen ihan omalle rannalle juoksemaan. Tähän aikaan vuodesta koiria saa pitää vapaana vain kun ne ovat välittömästi kytkettävissä ja Vega on koiristamme ainoa, joka tulee heti kutsusta luokse. Koiran vapauteen täytyy aina myös kysyä maanomistajan lupa, joten tällaisen uimarannan löytyminen on todellinen onni!



Vega menee vedessä kuin saukko ja jaksaa noutaa lelujaan niin kauan kuin niitä sille heitetään. Tässä lelussa on myös vinkuva osa, mutta possu lopetti vinkumisen melko pian leikkien alettua. Ehkä se kastui, mutta vesilelun pitäisi tietysti toimia juuri tällaisissa olosuhteissa. Renkaan ja possun saa myös irti toisistaan ja Vega tykkäsi hakea molempia.


Vega pysyy hyvin kuulolla ja jättää luonnon eläimet käskystä rauhaan. Kun linnut antavat varoitusääniä on koiran parempi siirtyä kauemmaksi, sillä lähellä voi olla puolustuskyvyttömiä poikasia. Muut koiramme eivät ole yhtä hurjia uimareita, Verona kastautuu vain mahaan asti ja Odessa saattaa käydä muutaman kierroksen omaan tahtiinsa jos siltä sattuu tuntumaan. Vegakaan ei omaksi huvikseen uiskentele, vaan tulee veteen kutsusta tai noutaessaan. Possu sai kyllä kyytiä koko rahan edestä ja tällaisten vesipossujen leikkejä on todella viihdyttävää seurata!
.

18.6.17

Iltalenkki Vekaruskoskella

Helteisen päivän päätteeksi kävimme Odessan kanssa Vekaruskoskella Tuupovaarassa. Tällä kertaa kävelimme 8 km lenkin, jonka varrelle osuu parhaat koskimaisemat ja mukavan vaihtelevaa maastoa. Jatkoimme kylän ohi Öllölään päin ja jätimme auton parkkialueelle tien viereen siinä kohtaa, missä tie ylittää Kotajoen. Parkkialueelta lähtee 4 km pituinen merkitty reitti kohti Vekaruskoskea.


Reitti on pääosin helppokulkuinen ja hyvin merkitty. Yhdessä kohtaa polku meinaa kadota ja juurakkoisessa maastossa oli vielä useita märkiä kohtia. Alkumatkasta kuljetaan kuusipainotteisessa metsässä isojen muurahaiskekojen ohi ja välillä mennään metsätien pohjaa ja käväistään hieman pellon vierelläkin. Varjoisat metsät tarjoavat toivottua viilennystä ja Odessa kävi kuorruttamassa itsensä mudalla jokaisessa löytämässään ojassa.

Joen rannalle ei ole missään vaiheessa pitkä matka, joten koiraa pääsee tarpeen vaatiessa uittamaan ja juottamaan. Koirat täytyy tietenkin pitää koko ajan kytkettynä. Hyttysiä on nyt todella paljon. Heti kun pysähtyi ottamaan kuvia sai seurakseen sankan pilven hyttysiä ja Odessankin silmäluomet reagoivat jo niin moniin pistoihin. Mutta se ei Odessan menoa lainkaan hidastanut!

Ja siellähän se riippusilta oli vanhalla paikallaan. Tältä puolen jokea sillan lähestyminen on helpompaa, sillä sillalle pääsee suoraan kallion päältä. Joki oli selvästi kesyyntynyt kun vertaa valtaviin kevätkuohuihin, joita ihailimme viimeksi. Odessa meni keinuvalle sillalle reippaan päättäväisesti ja askelsi asiaan kuuluvalla rauhallisuudella. Latasin Instagramiin videonkin Odessan ensimmäisestä ylityksestä, Odessa käveli sillan ainakin kuusi kertaa ja oli joka kerran jälkeen niin ylpeä uskaltamisestaan! Sillan toisessa päässä on jyrkät portaat ja niin kuin viimeksikin, suosittelen koiralle tukevia valjaita joista sitä voi tukea ja tarpeen tullen koiran voi onkia joesta valjaiden avulla.


Odessa vainusi jo kaukaa Myllykosken laavulta tulevat tuoksut. Laavulla oli muutama ihminen tulilla, mutta muita ihmisiä emme sitten nähneetkään. Jatkoimme kuitenkin Vekaruskoskelle asti ja paistelimme siellä eväitä. Nuotio karkoitti onneksi suurimman osan hyttysistä. Odessa kävi seisomassa kosken kuohuissa, ehkä se ymmärsi miten hyvin valjaat tukevat sitä sen seikkaillessa liukkailla kivillä kosken kuohuja haukkaillen. Minulla oli kamerassa teleputki, joten en saanut kuvia kun Odessa näytti joessa seisoessaan aivan lohia pyydystävältä karhulta.

Palasimme autolle samaa reittiä, yhteensä matkaa tuli n. 8 km. Geokätköt jätimme vielä seuraavaan kertaan, ehkä käydään syksymmällä lasten kanssa ne etsimässä. Autossa lötkötti kotimatkalla hyvin tyytyväinen ja hyvin märkä koira.
.